Tietöitä Kajaanintieltä OYSiin johtavalla tieosuudella

OYSin uuden sairaalan työmaan läheisyydessä tehdään syys-lokakuun aikana asfaltointitöitä, joista aiheutuu poikkeusjärjestelyjä Kajaanintien suunnasta OYSin piha-alueelle kulkevalle tieosuudelle. Työt liittyvät uuden sairaalan rakentamiseen. Kulku sairaala-alueelle on töistä huolimatta koko ajan mahdollista, mutta liikenne kulkee ajoittain poikkeusreittejä pitkin. Käytössä olevat reitit on merkitty alueelle opastein.

Työmaakuulumiset vko 37/2022

Syksyinen tervehdys uuden sairaalan työmaalta! Viikolla 37 A-rakennuksen työmaalla on paiskittu töitä muun muassa pihatöiden parissa. Esimerkiksi rakennuksen läheisyyteen tulevalla lasten leikkialueella liukumäkikin on löytänyt jo paikalleen. Talon seinien sisäpuolella työt etenevät muun muassa seinäteippausten asennusten parissa. A-rakennuksen viikkotiedotteen löydät täältä. Myös B-rakennuksen viikkotiedotteessa päästään ihastelemaan jo melko valmiin näköisiä näkymiä. Esimerkiksi 0.kerroksessa on edetty […]

Työmaakuulumiset vko 36/2022

A-rakennuksen ensimmäisissä kerroksissa näyttää syyskuun puoliväliin tultaessa jo hyvinkin valmiilta! Uusia seinäteippauksia on saatu seinille ja ovenpielinäyttöjä otetaan käyttöön parhaillaan. A-rakennuksen viikkotiedotteen löydät täältä. B-rakennuksen puolella työt etenevät niin ikään vauhdilla. Alemmissa kerroksissa opastetarrat ovat löytäneet jo paikoilleen esimerkiksi henkilökunnan taukotilojen oviin, kun ylemmissä kerroksissa paiskitaan töitä mm. massalattioiden teon, kaapeloinnin ja vedeneristystöiden kimpussa. B-rakennuksen […]

Taide kiinteästi osa sairaalaa

Uudessa sairaalassa taidetta on käytävillä, ovissa ja jopa katossa, minkä potilaat vuoteistaan ensimmäisenä näkevät. Taiteen halutaan tulevassa sairaalassa tukevan kaikkien tilojen käyttäjien hyvinvointia, kertoo taidesuunnittelija Tarja Kekäläinen. Taiteen roolina on vahvistaa tilojen käyttäjien luontoyhteyttä, lievittää kipua ja edistää toipumista. Teosten aiheet liittyvät pääosin pohjoisuuteen ja alueellisuuteen. – Tilakokemuksesta halutaan taiteen avulla luoda yhtä aikaa rauhoittava […]

Työmaakuulumiset vko 34/2022

Elokuun taittuessa loppupuolelle työt työmaillamme etenevät joutuisasti. A-rakennuksen työmaalla sisätilat alkavat näyttää päivä päivältä valmiimmilta myös rakennuksen ylimmissä kerroksissa – esimerkiksi kymmenennessä kerroksessa on edetty jo lattiapinnoitusten pariin. Lisää näkymiä A-rakennukseen löydät täältä: A-rakennuksen viikkotiedote. B-rakennuksen viikkotiedotteen mukana päästään tällä kertaa kurkistamaan muun muassa rakennuksen T.-kerroksessa sijaitsevaan vainajien hyvästelytilaan, johon on löytänyt paikoilleen Ulla Aution […]

Unto muutti kellariin

Uniikki robotiikkaan perustuva annosjakelija pystyy huolehtimaan uudessa sairaalassa tuhannen potilaan lääkkeiden jakamisesta päivittäin. Kolme italialaisrekkaa parkkeerasi huhtikuussa rakennustyömaalle ja purki uuteen sairaalaan annosjakelijan – tuttavallisemmin Unton – laitteiston B-talon toiseen maanalaiseen kerrokseen. Laitteet asennettiin keväällä, ja kesän aikana jakeluun käytettävät putkipostiasemat on asennettu. Tällä hetkellä Untoa testataan, jotta se vastaa teknisesti OYSin ja viranomaisten vaatimuksia. […]

Työmaakuulumiset 32/2022

A-rakennuksella ulkotöissä luoteisnurkan tukimuuri valmistuu ja laserlaitteilla suoritetaan tarkkoja mittauksia. Sisätiloissa opastekyltteihin on tehty sisällöt nyt myös pistekirjoituksella. Leikkaussali 3.kerroksessa on suojapeitteiden poistoa vaille valmis, ja 2. kerroksessa myös vastasyntyneiden tehohoitohuoneita on valmistunut. Näyttävien seinämaalausten teko jatkuu 2.-4. kerroksessa ja nyt seinille ovat pääseet perhosten lisäksi myös kurjet, joilla on selvästi käynnissä tutustumisrituaali vesistöalueen tuntumassa. […]

Työmaakuulumiset 31/2022

Tervehdys sairaalan työmaalta! A-rakennuksella henkilökunnan taukotila 0. kerroksessa on suojapeitteiden poistoa vaille valmis, potilashuoneiden potilaspaikkoihin on asennettu valaistuksia, IVF-laboratorioon on tuotu kalusteita ja porrashuoneen porrassuojat on poistettu, ja hienot kiviset portaat liukuesteineen onkin saatu nyt kokonaan näkyviin. 2. kerrokseen on taas tehty uusia seinämaalauksia, joissa ollaan edelleen hyvin kesäisissä tunnelmissa, kun perhoset lentelevät värikkäällä kukkaniityllä […]

Työmaakuulumiset 30/2022

Tervehdys sairaalan työmaalta! A-rakennuksen sisätiloissa pääsisäänkäynnin info ja opastekyltit on asennettu paikoilleen, 8. kerroksessa on asennettu muun muassa vastaanoton kiinteitä kalusteita sekä läpiantokaappeja, lattiapinnoitteiden teko on ollut käynnissä 9. kerroksessa ja 10. kerroksessa on tehty mattotöitä ja seinän maalausta. A-rakennuksen viikkotiedotteen pääset lukemaan täältä. F-rakennuksen työmaalla lohkolla 1. on valettu T-kerroksen maanvaraisia lattioita, tehty holviraudoituksia […]

Työmaakuulumiset vko 29/2022

Tervehdys sairaalaan työmaalta! F-rakennuksen T-kerroksessa maanvaraisen lattian teko etenee, 0.kerroksessa on asennettu kuorilaattoja ja hissikuiluja on valettu. F-rakennuksen viikkotiedotteen pääset lukemaan täältä.