Etusivu > Ajankohtaista >

Kehitysvammahuollon uudet tilat ja toiminta ovat asiakkaiden ja työtekijöiden mieleen

Kehitysvammahuollon uudet tilat ja toiminta ovat asiakkaiden ja työtekijöiden mieleen

Työyhteisön vuorovaikutus on lisääntynyt kompaktissa talossa.

Kehitysvammahuollon Peltolaan muuton jälkeen uusien tilojen ja teknologian käyttöönotto toi haasteita, mutta nyt arki OYS Versossa pyörii jo mallikkaasti. Asiakkailta tullut palaute on positiivista.

Reilulle sadalle työntekijöille hyppy 4 200 neliön tilaan laajalle levittäytyneeltä Tahkokankaalta oli iso, mutta myönteinen. Monitoimitiloissa työskentely vaati tottumista, mutta toi osaajat toisiaan lähelle. Kaikkien talon käyttäjien turvallisuus ja viihtyisyys kasvoivat ja kuntouttavan hoidon mahdollisuudet paranivat.

Lähihoitaja Marko Salonen sanoo, että eri ammattialat ovat nyt kaikki lähellä. Apua ja neuvoja voi pyytää ja niitä saa koko ajan. ”Viihtyvyys on noussut huomattavasti saunan, porealtaiden, opetuskeittiön, pyykkitilan ja uuden teknologian vaikutuksesta. Monipuolisen tekemisen mahdollisuus yhdessä asiakkaan kanssa on lisääntynyt, mutta myös asiakkaan yksityisyys parantunut”.

Kehitysvammaisten hoito vaatii kunkin asiakkaan erityistarpeiden huomioimista. Peltolan muuntojoustavat tilat vastaavat tähän huutoon. Lähihoitaja Aira Pikkarainen on tyytyväinen tämän päivän vaatimukset täyttäviin, toimiviin tiloihin. ”Pystymme tekemään vahvasti ihmislähtöistä ja asiakkaan voimavarat huomioivaa kuntouttavaa työtä, jossa itsemääräämisoikeuslaki on siirretty käytännön arkeen”, Aira Pikkarainen sanoo.

Läheisyys lisäsi yhteistyötä

Asiakas ja vierailija kohtaavat Peltolaan tullessaan ensimmäisenä toimistosihteeri Seija Vainionpään. Hänen mielestään uusi teknologia on helpottanut toimintaa ja tuonut lisää verkostoitumista. ”Yhteistyö osaston, hallinnon ja poliklinikoiden kanssa on helppoa ja joustavaa, kun olemme luontevasti lähekkäin”.

Peltolan toisessa kerroksessa ovat henkilöstön monitoimitilat. ”Työskentely yhdessä tuntui alussa oudolta, mutta epäilyt ovat hälvenneet, koska moniammatillinen apu on vieressä ja keskustelemaan pääsee helposti. Meiltä löytyy myös hiljaisia tiloja, kun tarvitsee yksityisyyttä työasioiden hoitoon”, sosiaalityöntekijä Sini Sivonen kertoo.

Sivonen toteaa, että oman työnsä osalta hän on kokenut, että vuorovaikutus työyhteisössä on kasvanut. ”Saan muilta ammattiryhmiltä erilaista näkökulmaa omaan työhöni ja se on rikastuttanut työtäni. Teknologia on helpottanut työtä, kun sitä ei enää arjessa edes huomaa”.

Sairaanhoitaja Minna Kolehmainen sanoo, että arjen työ ihanien asiakkaiden kanssa on sujuvampaa. OYS 2030 -ohjelman mukaisesti kaikki tilat on suunniteltu käyttäjien tarpeisiin. ”Uudet tilat omalla osastollani on huomioutu erityisesti hoidollisten asiakkaiden tarpeisiin hienosti. Esimerkiksi potilashuoneissa oleva kattonosturi sujuvoittaa hoitotyötä”.

OYSin uusi B-rakennus on valmis

Ensimmäisiä potilaita uuden sairaalan A- ja B-osiin …

Lue lisää..

OYS Sydämestä muodostuu vihdoin toiminnallinen kokonaisuus uudessa sairaalassa

Uudet tilat tuovat OYS Sydämen henkilöstön yhteen, …

Lue lisää..

OYSin uusi A-rakennus on valmis – alitti hankebudjettinsa liki 25 miljoonalla eurolla

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus hyväksyi A-allianssin taloudellisen loppuselvityksen …

Lue lisää..