Etusivu > Ajankohtaista >

Arkkitehti kokoaa kerrokset

Arkkitehti kokoaa kerrokset

Kerrosvastaava Tiina Komulainen suunnittelee OYS2030-hankkeen rakennusten kerroksia toimiviksi kokonaisuuksiksi vahvassa yhteistyössä käyttäjien kanssa. Suuri hanke tuo arkkitehdin työhön uusia ja mielenkiintoisia vivahteita.

Yhteispelillä-juttusarja esittelee työntekijöitä OYS2030-hankkeen takana. Uusi sairaala rakentuu moniammattillisena yhteistyönä, jossa jokaisen työntekijän panos on tärkeä.

Arkkitehti Tiina Komulainen Lukkaroinen arkkitehdeiltä toimii uuden sairaalan yhtenä kerrosvastaavana. Kerrosvastaava on kerroksen vastaava pääarkkitehti, jonka tehtävänä on pitää langat käsissään ja tietää mitä mihinkin kerrokseen tarvitaan. Komulaisen kädenjälki näkyy erityisesti kerrosten pohjien layoutissa, eli siinä, miten tilat sijaitsevat ja missä järjestyksessä ne ovat.

Mukana hankkeessa hän on ollut vuodesta 2016 asti. Komulainen oli välissä äitiyslomalla, jolta palattuaan hankkeen ensivaiheen suunnitelmat olivat kääntyneet päälaelleen. Monen kehitysvaiheen jälkeen hankkeessa päädyttiin rakentamaan nykyisen mallin mukaan. Komulainen on ollut mukana monipuolisesti hankkeen eri osa-alueilla.

– Olen kerrosvastaavana A- ja B-rakennuksissa tietyissä kerroksissa, sekä F-rakennuksessa, jota seuraavaksi aletaan suunnitella. Vähän joka puolelle olen sotkeutunut mukaan, Komulainen hymyilee.

Kokonaisuudet rakennuksissa ovat isoja. Molemmissa rakennuksissa kerroksia on maan päällä kymmenen ja maan alla kaksi lisää. Suuri rakennushanke tuo mukanaan vastuuta, mutta samalla myös motivaatiota työskentelyyn. Komulaisen mukaan työtä ei voi ottaa kevyesti. Upouuden sairaalan rakentaminen näkyy arkkitehtien työssä erityisellä tavalla.

– Tilojen täytyy olla käyttö- ja muuntojoustavia. Me emme voi tietää mihin kaikkeen tilojen on taivuttava tulevaisuudessa, joten tilat on pitänyt suunnitella niin, että tilojen käyttöä pystyy muuttamaan mahdollisimman helposti. Se on ollut meidän työssämme yhtenä ohjenuorana.

Käyttäjät ovat tärkeä yhteistyökumppani

Suunnittelutyötä tehdään niin muiden arkkitehtien kuin myös vahvassa yhteistyössä käyttäjien kanssa. Käyttäjillä tarkoitetaan sairaalassa työskentelevää henkilökuntaa, jotka ovat tulevaisuudessa tilojen käyttäjiä. Yhteistyön Komulainen kokee oleellisen tärkeäksi.

– Käyttäjät ovat niitä hyviä asiantuntijoita. Ilman käyttäjäyhteistyötä ei meillä olisi tätä koko hanketta. Se on ollut itselleni hirveän antoisaa.

Komulainen on tutustunut käyttäjien nykyisiin tiloihin ja haastatellut heitä, jonka jälkeen suunnittelua jatketaan tiiviisti yhdessä. Arkkitehtien luonnokset näytetään käyttäjille ja niitä muokataan heidän kommenttiensa perustella.

– Se on sellaista pallottelua. He alkavat sitten vähitellen päästä sisään siihen prosessiin ja hahmottaa mikä on mahdollista ja missä asioissa taas pitää tehdä kompromisseja.

Hankkeen aikana palkitsevimmat hetket ovat Komulaisen mukaan olleet juuri yhteiset onnistumiset. Käyttäjiä on mietittänyt esimerkiksi, että miten uusin tiloihin mahdutaan ja miten ne toimivat käytännössä.

– Me ei tarkoituksellakaan tehdä samanlaisia- tai kokoisia tiloja kuin vanhat. Se on mietityttänyt käyttäjiä, mutta yleensä ollaan aina päädytty siihen, että kaikilla on suunnitelmasta hyvä mieli ja he odottavat pääsyä uusiin tiloihin.

Monialainen työporukka motivoi

Allianssimallisessa hankkeessa yhteistyötä tehdään käyttäjien lisäksi moneen muuhunkin suuntaan.

– Tässä on ideana se, että yhdessä haetaan niitä parhaita ja järkevimpiä ratkaisuja. Ei arkkitehti voi määrätä yksin, miten asiat tehdään, vaan siihen otetaan mukaan myös toteutuksen, tilaajan ja käyttäjien näkökulma. Näin saadaan se tänne sopivin ratkaisu.

Porukassa tekeminen on Komulaiselle ominaista. Työkaverit motivoivat työssä eteenpäin.

– Tykkään tehdä monenlaisten ihmisten kanssa töitä. Kun on niin monialainen ja taitava tiimi, niin ongelmaan kuin ongelmaan löytyy ratkaisu. Se on ihan mahtavaa ja hirveän opettavaista. Koko ajan uuden oppiminen on myös motivoivaa.

Yhdessä työstäminen tuo Komulaisen mukaan kuitenkin omat haasteensa. Ratkaisujen löytäminen vie aikaa, kun liikkuvia osia on paljon.

– Tämä on niin laaja projekti, tässä on niin monia eri palloja ilmassa ja pitää vain uida eteenpäin siinä pallojen keskellä ja yrittää pitää katse siellä maalissa, hän naurahtaa.

OYSin uudistaminen etenee – C-rakennuksen kehitysvaiheen sopimus allekirjoitettiin

Oulun Kontinkankaan sairaalakampukselle nousevaan uudisrakennukseen on alustavasti …

Lue lisää..

Taidekierroksella uudessa sairaalassa

Uudesta sairaalasta löytyy taidetta, joka kuvastaa ihmistä, ympäröivää luontoa ja huikeita värimaailmoja. Hyppää mukaan taidekierrokselle!

Lue lisää..
Sairaalasuunnittelija Marko Saarinen ja muuttokoordinaattori Rami Nyman esittelevät kuvansiirtojärjestelmää leikkaussalissa.

Uudet tilat mahdollistavat tehokkaat toimintamallit leikkaus- ja anestesiahoitotyössä

Leikkaus- ja anestesiahoitotyön muuttokoordinaattorit valmistautuvat uuden sairaalan …

Lue lisää..