Etusivu > Ajankohtaista >

Kaikki langat käsissä

Kaikki langat käsissä

Yhteispelillä-juttusarja esittelee työntekijöitä OYS2030-hankkeen takana. Uusi sairaala rakentuu moniammatillisena yhteistyönä, jossa jokaisen työntekijän panos on tärkeä.

Monia aikatauluja on sovitettava yhteen, jotta kukin työntekijä voi tutustua uuden sairaalan tiloihin, toimintoihin ja turvallisuusjärjestelmiin. Kaiken tämän koordinoinnista vastaa Oili Papinaho.

Lähivuosina OYSin henkilökunta ottaa haltuunsa uudet sairaalan toiminnot ja tilat, mutta ensin tarvitaan perehdytys. Kun henkilöstömäärä on tuhansissa, perehdytyskin on iso työ ja siihen kuuluu esimerkiksi satoja opastettuja pienryhmien tilakävelyjä uudessa sairaalassa.

Ennen opastettua kierrosta jokainen henkilökuntaan kuuluva suorittaa verkkokurssin, jossa kerrotaan toimintamalleista ja turvallisuudesta, muun muassa kulunvalvontajärjestelmistä, kutsujärjestelmistä ja paloilmoittimista.

Vuoden 2022 alusta koulutuskoordinaattori Oili Papinaho on alkanut pitää langat käsissään näistä perehdytyksistä. Hän pyrkii siihen, että henkilöstön yleisperehdytys olisi hallittua ja hyvin organisoitua.

– Tehtävä on uusi, joten aloitin sillä, että määrittelin oman työnkuvani, hän kertoo naurahtaen.

Hän ei toimi yksin, vaan yhdessä sairaalasuunnittelijoiden, tekniikan, työsuojelun, turvallisuuspalveluiden sekä tutkimuksen ja koulutuksen asiantuntijoiden kanssa. Sairaalan suunnitteluun osallistuu useita eri osahankkeita ja työryhmiä.

Papinahon työn iso tavoite on, että uuden sairaalan valmistuttua jokainen siellä työskentelevä tuntee järjestelmät ja osaa turvallisesti tehdä töitä ja liikkua sairaalassa.

Verkkokurssi kaksi tuntia

Tämän vuoden alkupuolella työstetään verkkokoulutusympäristöä ja kerätään koulutusmateriaalia muun muassa järjestelmätoimittajilta.

Verkkokurssit rakennetaan Moodle-alustalle, ja kurssin suorittaminen vie noin pari tuntia. Kurssin suorittaneille järjestetään opastetut tilakävelyt noin kymmenen hengen ryhmissä. Oili Papinaho aikatauluttaa tilakävelyt, jossa oppaina toimivat niihin koulutetut työntekijät.

Uuden sairaalan tilat tulevat väistämättä hänelle itselleenkin hyvin tutuiksi.

– Vaikea sanoa, tunnenko uuden sairaalan lopulta kuin omat taskuni, mutta oma tietämys kasvaa kyllä koko ajan.

Sairaalan eri osat valmistuvat vaiheittain. Ensiksi valmistuu Sädetalo, joten myös sen koulutusrunko suunnitellaan ensimmäisenä. Sädetalossa koulutettavan henkilöstön määrä on noin sata. Kun A- ja B -talot valmistuvat, myös järjestelmien määrä, henkilöstön määrä ja koulutusmateriaali paisuvat.

Oili Papinaho on terveystieteen maisteri ja on parhaillaan Turun yliopiston tohtorikoulutettavana. OYSissa hän on ollut töissä 18 vuotta, viimeksi osastonhoitajana vuodeosastolla. Koulutusta ja kehittämistä hän kertoo pitäneensä aina tärkeänä, mikä sai hänet hakeutumaan töihin sairaalan osaamisen kehittämisyksikköön.

– Kun viimeinenkin uuden sairaalan osa on valmis ja työntekijät perehdytetty, jatkan ammatillisten koulutusten järjestämistä kehittämisyksikössä. Perehdytyksen ja koulutuksen tarvehan ei lopu koskaan.

OYSin uudistaminen etenee – C-rakennuksen kehitysvaiheen sopimus allekirjoitettiin

Oulun Kontinkankaan sairaalakampukselle nousevaan uudisrakennukseen on alustavasti …

Lue lisää..

Taidekierroksella uudessa sairaalassa

Uudesta sairaalasta löytyy taidetta, joka kuvastaa ihmistä, ympäröivää luontoa ja huikeita värimaailmoja. Hyppää mukaan taidekierrokselle!

Lue lisää..
Sairaalasuunnittelija Marko Saarinen ja muuttokoordinaattori Rami Nyman esittelevät kuvansiirtojärjestelmää leikkaussalissa.

Uudet tilat mahdollistavat tehokkaat toimintamallit leikkaus- ja anestesiahoitotyössä

Leikkaus- ja anestesiahoitotyön muuttokoordinaattorit valmistautuvat uuden sairaalan …

Lue lisää..