Etusivu > Ajankohtaista >

OYSin vanha pesula puretaan

OYSin vanha pesula puretaan

Purkutyöt ja uuden sairaalan rakentamiseen liittyvät maanrakennustyöt vaikuttavat kulkureitteihin Kiviharjuntien kautta sairaalaan tultaessa.

OYSin uudistamisohjelman toinen vaihe on lähtökuopissaan: vanhan pesularakennuksen purkutyöt ovat käynnistyneet talon seinien sisäpuolella ja etenevät konepurkuun kuluvan viikon aikana. Kokonaan rakennus katoaa kartalta kesän aikana.

Samaan aikaan purkutöiden kanssa alueella tehdään maanrakennus- ja tuentatöitä sekä rakennetaan uuteen sairaalaan liittyvää kiinteistötekniikkaa. Näiltä osin työt jatkuvat syksylle saakka.

Töistä aiheutuu sairaala-alueelle häiriötä erityisesti Kiviharjuntien kautta sairaalaan tultaessa. Pesulan ympäristö on rajattu työmaakäyttöön ja poikkeukset kulkureitteihin on merkitty alueelle opastein. Alueella liikkuu paljon raskasta liikennettä. Työt eivät aiheuta muutoksia sairaalan asiakassisäänkäynteihin.

Lähivuosien aikana vanhan pesulan paikalle nousee sairaalan uuden C-rakennuksen ensimmäinen osa. Uudisrakentaminen käynnistyy purkutöiden jälkeen ja jatkuu suunnitelmien mukaan 2024 vuoden loppuun saakka. Kaikkiaan uusi sairaala valmistuu 2020-luvun loppuun mennessä.

Potilaskuljetuksen välimatkat lyhenevät uudessa sairaalassa – potilasturvallisuus paranee

Potilaskuljettajien kuljetusmatkat tulevat lyhenemään tuhansilla kilometreillä vuodessa, …

Lue lisää..

OYSin uudistaminen etenee – C-rakennuksen kehitysvaiheen sopimus allekirjoitettiin

Oulun Kontinkankaan sairaalakampukselle nousevaan uudisrakennukseen on alustavasti …

Lue lisää..

Taidekierroksella uudessa sairaalassa

Uudesta sairaalasta löytyy taidetta, joka kuvastaa ihmistä, ympäröivää luontoa ja huikeita värimaailmoja. Hyppää mukaan taidekierrokselle!

Lue lisää..