Etusivu > Ajankohtaista >

Työmaakuulumiset vko 9/2022

Työmaakuulumiset vko 9/2022

Tuulen puhaltaessa ja auringon lämmittäessä hieman keväisemmin sairaalan työmaalla hommat etenevät oikein mallikkaasti! F-rakennuksella ensimmäinen seinä on valettu. Väestönsuojan lattia on myös valettu ja koko tilan tekeminen jatkuu edelleen. Turvallisuusmittauksia on tehty muun muassa telineille, kulkusilloille, tikkaille sekä koneille ja välineille, mitkä ovat jälleen esimerkillisellä tasolla. F-rakennuksen viikkotiedotteen pääset lukemaan täältä.

Sädehoitoyksikössä bunkkereihin on asennettu sädehoitolaitteiden perusrunkoja, joita valetaan kiinni 10. viikon aikana. Asennuslattioita ei olla vielä päästy asentamaan, koska toimitukset ovat viivästyneet. Sädehoitoyksiköstä kerrotaan kuitenkin, että tulevina viikkoina asennuslattioiden teossa tullaan kirimään, niin ollaan varmasti aikataulussa. Käynnissä olevia työsuoritteita ovat talotekniikkatyöt ja palokatkotyöt koko rakennuksessa, 0. kerroksen alakattorunkojen ja -levyjen asennukset, kalusteasennukset, varusteasennukset, maalauskorjaukset, sisäoviasennukset sekä opasteet ja grafiikat. Valmiina työsuoritteena ovat puuovien asennukset. Sädehoitoyksikön viikkotiedotteen pääset lukemaan täältä.

OYS on mukana IHF:n kansainvälisessä kilpailussa

Oulun yliopistollisen sairaalan OYS 2030 -uudistamisohjelma on …

Lue lisää..

Hankkeiden kesäkuulumisia uutiskirjeessä

OYS 2030 -ohjelman uutiskirje on ilmestynyt. Kirjeessä …

Lue lisää..

Työmaakuulumiset vko 23–24/2023

Kesän kynnyksellä OYSin uuden sairaalan A-rakennuksen työmaalta …

Lue lisää..